lauantai 11. tammikuuta 2014

Joulusydämiä

Tykkään joulukoristeista, niiden asettelu varhain ennen joulua on lempipuuhiani. Loppiaisena  on yhtä ihanaa laittaa ne kaikki pois ja nauttia arjesta. Silloin tällöin ennen joulua olen innostunut tekemään joulukoristeita itse. Tänä jouluna huomasin, että jostain syystä ne ovat aina olleet sydämiä. Edessä olevassa kulhossa pilkottaa kauan sitten Huopasesta huovuttamani sydän. Muutama vuosi sitten ompelin ja kirjoin niitä kankaasta. Tänä vuonna neuloin kaksi joulusydäntä.

Sain Jujukerhosta syksyllä Sydämellisiä lahjoja neuloen -kirjan, josta oli suorastaan pakko neuloa kokeeksi muutama sydän. Olen lopputulokseen tyytyväinen, vaikka ne näyttivät päättelyn jälkeen epämääräisiltä mytyiltä. Kasteleminen ja venyttäminen tekivät taas ihmeitä!

4 kommenttia:

  1. Todella kauniita.
    Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  2. Kivoja koristeita. Niistä se joulun perinne tulee.
    Minäkin aloin neuloa pieniä sukkia adventtikalenteria varten. On sitten valmiina ensi jouluna.

    VastaaPoista
  3. Syrän on kyl aika hiano joulukoriste.

    VastaaPoista