lauantai 26. marraskuuta 2016

Joka sään kämmekät

Kaunis, paksu köysi auttoi nousemaan liukasta ja jyrkkää Repoveden kansallispuiston rinnettä ylöspäin.  Tästä löytyi myös sopiva paikka kämmekkäiden kuvaamiseen. Olen syksyn mittaan neulonut useammat kämmekkäät (yhdet taitavat olla vieläkin kesken). Ne ovat käteviä viileällä ilmalla, nyt on jo liian kylmää. Kämmekkäät voi laittaa myös sormikkaiden päälle.
Olen tänä syksynä antanut myöten innolleni neuloa mysteerineuleita. Enpä ole tainnut juuri muuta neuloakaan. Tämä malli on hakenut innoitustaan sääilmiöistä. Kämmeköihin sai valita kuvioiksi tornadon, lumi- ja vesisadetta ja auringonpaistetta. Valitsin auringonpaisteen ja vesisateen. Lumihiutaleet neuleissa ovat liian tavallisia ja tornado näytti kummalliselta möykyltä, eikä täällä Suomessa ole kuin trombeja. Jäin kaipaamaan kämmeköiden keskivaiheille pilviä, mutta niitä ei sitten tullutkaan.
Näitä oli ihanaa neuloa ja tykkään lopputuloksestakin. Nyt onnistuin mielestäni myös valitsemaan itselleni epätyypillisen, mutta onnistuneen väriyhdistelmän. Neuleen tiedot löytyvät täältä.

Mysteerineulonnat eivät ole loppuneet, sillä nythän alkaa olla mysteerien kulta-aika käsillä. Joulukalenterineulontoja löytyy Ravelrystä useitakin. Näihin olen suunnitellut osallistuvani:
- Kirjonnan salaisuus
- Vinterkyla
- Julevotten
- Frankensocks Advent MKAL
- Satakieli
Nyt kun katson tuota listaa, huomaan, että sehän on täysin  epärealistinen. Miunhan pitää ehtiä käydä töissäkin ja nukkua. Höh!



2 kommenttia:

  1. Voi jufe, toi kirjontajuttu olis ollu tosi kiva mutta se on nyt loppuunmyyty. Harmi.

    VastaaPoista
  2. Kauniit kämmekkäät ja ovat maisematkin upeat!

    VastaaPoista