lauantai 2. joulukuuta 2017

Aamiainen metsässä

Tuli kova himo päästä retkelle metsään. Säätiedotus lupasi rankkaa sadetta, retkipäivästä ei tulisi miellyttävä. Kovasti kuitenkin teki mieli lähteä. Päätimme mennä Salpalinjan taukopaikalle, jossa on hyvä laavu. Se olikin oikea päätös, sillä melko pian alkoi sataa rankasti vettä. Miulla oli repussa pussillinen sukkia kuvaamista varten. Hämärässä marraskuun aamussa kuvaaminen on todella hankalaa ja niinpä yhdet piti kuvata uudelleen kotona.
 Keväällä kerran -sukat ovat Sukka-Finlandian lämmittelysukkamalli, jonka on suunnitellut Lumi Karmitsa. Ohje oli hyvin kirjoitettu ja malli aivan ihana. Näitä oli ihanaa neuloa! Ohjeessa lankana oli paksumpi lanka, mie neuloin ohuesta sukkalangasta (420 m / 100 g), jotta sukista ei tulisi liian isoja. Ohjeessa myös sukan suut oli neulottu erivärisellä langalla, mutta mie en löytänyt sopivaa lankaa varastoistani, joten neuloin yksiväriset sukat.

Lämmittelysukat pitää olla neulottuna muistaakseni kisan loppuun mennessä. Yritin etsiä tästä tarkempaa tietoa, mutten juuri nyt löytänyt. Toivottavasti kilpailusukat ovat yhtä hienoja malleja kuin tämä. Enää 4 yötä ja sitten kisa alkaa! En tosin aijo neuloa nopeuskisassa, vaan omaan tahtiin. Olen joukkueessakin mukana (Lankalaatikon 100 K), mutta pyysin päästä joukkueeseen, jossa ei kauheasti nipoteta.

Pikku unikko -sukkia olen haaveillut neulovani jo muutaman vuoden ajan. Etsiskelin kauan sopivia lankoja ja syyskuussa ne sitten löytyivät Lappeenrannan Pyöröpuikosta. Aloitin heti neulomaan.  Niinpä sitten innoissani neuloin liian pitkät varret. Se ei sinällänsä haittaa, mutta miusta nämä sukat olisivat olleet söpömmät lyhytvartisina.
Ensimmäisen sukan ensimmäiset pikku unikot eivät ihan onnistuneet, sillä tekniikka oli miulle uusi. Tässä neulottiin koko ajan vain yhdellä värillä, toisenväriset silmukat nostettiin neulomatta. Miulla kesti vähän aikaa ennen kuin osasin laskea kerrokset.


Punaiset sukat eivät suostuneet kuvattaviksi hämärässä aamussa. Herkät palmikkotkuviot eivät tarkentuneet millään kameran linssiin ja kirkas väri haaleni valkoisen suuntaan. Eiväthän nuo yllä olevat kuvatkaan kovin tarkkoja ole. Malli on jälleen kerran Ravelryn Solid Socks -ryhmän mysteerisukka. Suunnittelija halusi tehdä sukat, joissa olisi koko ajan jotain mielenkiintoista tekemistä, joka veisi ajatukset pois stressaavista asioista. Malli oli juuri sellainen. Neulominen maistui hyvälle ja tykkään lopputuloksesta kovasti!
 Metsässä kaikki maistuu herkulliselta. Aamiainen oli syöty ja sateen vuoksi lähdimme kohti kotia. Kuvassa näkyy majavan kaatamia puunrunkoja. Ne on kuvattu ennen rankkasadetta.

lauantai 25. marraskuuta 2017

Kanadan juhlavuosi

Myös Kanada täyttää tänä vuonna vuosia. Grocery Girls -podcastissa juhlittiin kesällä 150-vuotiasta Kanadaa KAL:illa, jossa neulottiin kanadalaisia neuleita. Kaliin kelpuutettiin mallit, joissa oli käytetty kanadalaista lankaa, suunnittelijaa tai jotain muuta maahan liittyvää. Mie halusin osallistua neulomalla Miehelle, joka siis on Kanadasta kotoisin, suomalaisen kaulurin kanadalaisesta langasta. Tilasin heinäkuun alussa langat ja jäin odottelemaan. Aikaa neulomiseen olisi runsaasti, sillä KAL päättyisi vasta elokuun lopussa.



Elokuun alussa hoksasin, että lankoja ei näy eikä kuulu. Otin yhteyttä värjäriin, joka sanoi lähettäneensä langat aikoja sitten. Langat olivatkin hävinneet postissa. Värjäri oli todella ystävällinen ja lupasi värjätä lisää lankaa ja lähettää langat uudelleen miulle. Siihen kului tietenkin aikaa ja niinpä sain langat vasta elokuun lopulla, joten varsinaiseen KALiin en ehtinyt osallistua. Se ei tietenkään haittaa, sillä enhän mie KALin takia neulo. 
Kaulurilangan lisäksi olin tilannut sukkalankaa. Sain myös yhden ylimääräisen vyyhdin  DK-vahvuista lankaa hyvitykseksi hävinneistä langoista, vaikkei katoaminen lähettäjän syy ollutkaan. Ihanan ystävällistä!



Neuloin joskus '90-luvulla Miehelle perinteisen suomalaisen kalurin. Olen neulonut hänelle muitakin kaulureita, mutta tämä malli on ollut hänestä paras. Kauluri on jo ihan repaleinen, mutta koska se on niin hyvä, mies on yhä pitänyt sitä. Otin mitat vanhasta kaulurista ja neuloin tismalleen samanlaisen. Ja hyvä kuulemma tuli!
Kuvissa näkyy myös '90-luvulla tuttavani lampaiden villasta kehrätystä langasta neulomani retkeilypaita. Suomenlahdelta kävi kylmä viima Varlaxuddenin rantaan, paita oli tarpeen.

Neuleen tiedot löytyvät täältä.

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Keskikesää ja myöhäissyksyä


Myöhäissyksyllä on hyvä retkeillä Repoveden kansallispuistossa, silloin saa kulkea kaikessa rauhassa. Etenkään keskellä viikkoa muita retkeilijöitä ei tapaa. Me päätimme kiivetä Olhavan vuorelle, joka on Etelä-Suomen suosituin kiipeilykallio. Emme kylläkään kiivenneet kallioseinää pitkin, vaan kömmimme retkeilypolkua pitkin kallion huipulle.
Heinäkuun alussa törmäsin Ravelryssä kauniiseen lapasmalliin, jota oli pakko heti alkaa neuloa. Piirongin laatikoista löytyi sopivaa lankaa kesäisissä väreissä. Ainut, mitä ei löytynyt oli aikaa neuloa näitä lapasia. Ne lojuivat vieraskamarin sängyllä viikkokausia. Vasta syyslomalla sain lapaset valmiiksi.
Ohjeessa oli jotenkin erikoisella tavalla tehty kaavio. Niinpä kerroksen vaihtumiskohta on keskellä kämmentä. En vieläkään tiedä, pitikö niin olla, vai ymmärsinkö kaavion väärin. Miulla oli myös vaikeuksia saada toisen lapasen peukalo oikeaan kohtaan. Jouduin purkamaan pari kertaa, ennen kuin onnistuin.
Innostun niin helposti kirjoneulemalleista. Yleensä en ehdi heti aloittamaan niitä, joten aikaa jää ihastuksen punnitsemiseen. Joskus ihastus ei kestä kauaa ja silloin en neulo mallia. Joskus se kestää parikin vuotta ja silloin tiedän, että malli kannattaa neuloa. Tällä kertaa olisi ehkä kannattanut odottaa ihastuksen häipymistä. Kuvissa lapaset näyttävät kauniilta. Minua häiritsee kämmenen keskellä oleva kerroksen vaihtumiskohta. En myöskään jostain syystä tykännyt neuloa näitä.
Midsomer mittens -tiedot löytyvät Ravelrystä.
Ravelryn Fingerless Glove Fanatics -ryhmässä oli mysteerineulonta, johon osallistuin.  Tykkäsin kovasti mallista, vaikkakin muutin loppuvaiheessa ohjetta. onnistuin myös tekemään muutaman virheen, joita en purkanut. Kuvassa näkyy peukalo, jossa värit ovat väärinpäin. Se ei tietenkään haittaa, mutta tein toiseen kämmekkään värit oikein päin ja siitä tuli kauniimpi.
Neuloin myös viimeisen vihjeen ihan eritavalla kuin ohjeessa. Siinä olisi ollut päättelynä raidallinen I-cord, mutta siitä tuli kummallinen möykky, Päätin neuloa kaksiväristä resoria ja siitä tulikin parempi.
Mystery Play Mitts -tiedot löytyvät Ravelrystä.
Kalliolla olisi ollut mukavaa olla pitempäänkin, mutta nälkä kurni ja meidän piti kiiruhtaa alas lammen rantaan nuotiolle.

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Lomalla

Lomalla on mukavaa päästä uusiin maisemiin. Tänä syksynä loma sujui sukulaisten ja ystävien kanssa, mutta ehdimme tekemään muutaman päiväretkenkin. Uutena kohteena oli Porvoossa sijaitseva Varlaxudden, joka oli ihana paikka näin syksylläkin.
Osallistun Sukka-Finlandiaan, joka alkaa varsinaisesti itsenäisyyspäivänä, mutta josta on jo ollut neulottavana mysteeri- ja lämmittelysukka. Mysteerisukka on Puikkomaisteri Tiina Kaarelan suunnittelema. Kuvat eivät ole kovin hyviä, sillä kuvausassistentti hyppi ja pomppi ja kiskoi hihnaa koko ajan. Myöhemmin paljastui, että sillä olikin kova hätä, mutta kainona poikana se ei tehnyt mitään tuohon kalliolle, vaan hetken päästä metsään. Emme vielä aina ymmärrä toisiamme.

Sukat olivat todella mielenkiintoiset neuloa. Ensin tehtiin jalkapöydän päälle vinoraitainen neliö, josta poimittiin silmukat jalkapohjaan. Sitten saatuun putkeen neulottiin kärki. Seuraava vaihe olikin "luinkohannytoikein?" -vaihe. Putkeen tehtiin kantapää ja samalla neulottiin erivärisellä langanpätkällä sukan varren aukkoa varten silmukat samaan tapaan kuin lapasen peukalossa. Tuloksena oli suljettu neule, jossa oli sukan kärki ja kantapää, muttei aukkoa jalalle. Aukko saatiin purkamalla langanpätkä pois, siitä alettiin sitten neulomaan vartta.
Kuvista näkyy, että miulle tuli vahingossa 2 saman jalan sukkaa. Se ei minua haittaa, mutta olisin kyllä saanut olla tarkempi.

Olen jo neulonut lämmittelysukat, mutten ole ehtinyt kuvata niitä. Ilta Varlaxuddenissa oli kaunis, mutta pitkämatkalaisena oli aika lähteä kohti kotia. Tänne tullaan kyllä keväällä uudestaan!

lauantai 28. lokakuuta 2017

Syysretkellä

Parhaaseen ruska-aikaan Repoveden kansallispuistossa riitti väkeä. Melkein harmitti, että tuli lähdetyksi, mutta onneksi maiseman värit saivat hyvälle tuulelle eikä "ruuhka" haitannutkaan. Enemmän ihmispaljoudesta oli haittaa, kun etsin sopivaa sukkien kuvauspaikkaa. En halua ihmisiä töllistelemään ja ihmettelemään neuleiden kuvaamista.

Kesän lopulla osallistuin mysteerineulontaan, jossa mallin inspiraationa oli Visbyn kaupungin vanhat muurit. Piirongin laatikoista löytyi kaupungin muurien väristä lankaa, josta aloin neulomaan näitä sukkia. Sukista tuli tylsän väriset, ehkäpä olisi kannattanut valita värikkäämpää lankaa.
Muutin mallia neulomalla kantapään ja keskiraidan pohjavärillä. Jos ohjeessa pelkkä kantapää olisi tullut toisella värillä, olisin tehnyt ruskean kantapään. Keskiraita oli muutenkin miusta malliin sopimaton. Terässä on palmikkoa ja varressa pitsiä, mutta keskellä on nurjilla silmukoilla tehtyä yksinkertaista kuviota. Olisin kaivannut siihen jotain muuta.
Neuloin innoissani terästä liian pitkät, joten Mies saa uudet unisukat. Tylsänväriset sukat saavatkin olla piilossa peiton alla! Täältä löytyvät neuleen tiedot.

Mysteerineuleita on vaan niin kivaa neuloa! Nytkin olisi alkamassa vaikka mitä, mutta olen päättänyt olla osallistumatta. Tämä on vaatinut miulta aikamoisia kieltäytymisiä. Vähän väliä mietin, että jos kuitenkin osallistuisin tähän tai kyllä miulla tähän aikaa riittää...

Olen jo mukana Kalevala CAL:ssa ja Sukka Finlandiassa. Vaikka ne eivät ole varsinaisia mysteerineuleita, miulla ei riitä aikaa tehdä niitä, jos vielä osallistuisin johonkin muuhun. Olenkin nyt oikein urakoinut keskeneräisiä neuleita valmiiksi, jotta ehtisin virkata Kalevala-peiton paloja.


tiistai 24. lokakuuta 2017

Vanhaa



Ystävien tapaamiseen kotikonnuilla sattui syksyn ensimmäinen aurinkoinen lauantaipäivä. Saimme nauttia toistemme seurasta, kauniista luonnosta ja lounaasta uudelleen avatussa ravintolassa. Ruokailun päätteeksi sain kuvausapua aiemmin valmistuneen villatakin kuvaamiseen karjalaistalon parvekkeella.

Olin saanut lahjaksi vanhaa Helsingin villakehräämön Koti- lankaa. Lahjoittaja kertoi saaneensa langan sukulaisensa sukulaiselta, jolla oli ollut alunperin lankakauppa Viipurissa. Evakkoretken päätteeksi kauppa siirtyi Hämeeseen. Eläkkeelle jäätyään kauppias oli antanut langat sukulaiselleen, joka sitten antoi ne eteenpäin innokkaalle neulojalle, joka puolestaan lahjoitti langat miulle. Lahjoittaja epäili lankojen olevan jopa '40-luvulta. Langan vyötteessä ei ole mitään tietoja langasta. Olisi mukavaa saada tietää, kuinka vanhasta langasta on kyse.
 Malliksi löytyi Laineen ensimmäisestä numerosta Lanes-villatakki. Takki neulottiin ylhäältä alaspäin, kaulus ja nappilistat viimesenä. Malli on yksinkertaisen tyylikäs ja tulen varmasti pitämään takkia paljon. 
Neuloessa ihailin langan syvän punaista väriä, kaupallisissa langoissa ei tällaisia sävyjä nykyään ole. Lanka tuntui käsissä ihan hyvältä, mutta kun ensimmäisen kerran sovitin takkia, huomasin, että se onkin aika karkea. Tämän takin alla pitää olla kunnon pusero, jotta voin sitä pitää. 

Pesin valmiin takin. Siitä lähti valtavasti väriä ja se haisi pahalle ( ei kuitenkaan lampaalle). Onneksi hajua ei ole ole kuivassa takissa. Pesen neuleet aina, koska epätasaisuudet häviävät ja neulos näyttää tasaiselta ja siistiltä. Tällä kertaa niin ei käynyt. Pesun jälkeen epätasaisuudet olivat yhä näkyvissä. En usko, että neuloin huolimattomammin kuin yleensä, luulen että kyseessä on langan ominaisuus.
Takin napit olin ostanut muutama vuosi sitten käydessäni Taivalkoskella Jalavan kaupassa (kannattaa lukea artikkeli kaupan historiasta). Vanha lanka ja vanhat napit sopivat hyvin yhteen. 

Tällä kertaa en joutunut purkamaan yhtään, mikä on ihmeellistä. Miulla olisi kauhea himo neuloa lisää villatakkeja, mutta ensin puikoilta ja koukulta pitää valmistua Kalevala CAL -peitto ja Sukka Finlandian sukat.

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Kesäisiä huiveja

Kesällä oli mukavaa neuloa mysteerihuiveja. Aijoin kirjoittaa, että oli aikaa neuloa. Niin olikin, nyt ei oikein ole, mutta silti neulon niitä. Tätä Calendula -huivia oli erityisen mekavaa neuloa, sillä vihjeet olivat aika lyhyitä ja ne oli nopeaa neuloa.
Huivi on näköjään valmistunut melkein 2 kuukautta sitten. Kuvattukin se on yli kuukausi sitten repoveden kansallispuistossa.
Combinatorics-huvia oli myöskin nautinnollista neuloa. Vihjeessä oli aina pitsiosio ja pätkä ainaoikeaa. Kokeilin ensimmäistä kertaa Lanitium ex machina -lankaa ja ihastuin ikihyväksi. Värit ovat todella kauniit ja lankaa tuntui käsissä ihanalta. Valmis huivi on pehmeä ja ilmava ja silti ryhdikäs.
Huivi on kuvattu Simpelejärven rannalla, jossa olin ystävien kanssa viettämässä ihanaa lauantaipäivää. Sää ja seura olivat mitä parhaimpia. Kävimme kävelyllä, syömässä, saunoimme ja uimme ja teimme neuloimme ja virkkasimme.
Molemmissa huiviohjeissa oli 2-3 eri kokoa. Tein molemmista keskikoon, sillä miun lanka ei olisi riittänyt suurempaan. Tykkään huiveista, niistä tuli todella kauniit.
Olen miettinyt paljon blogini tulevaisuutta. Aloitin pitää blogia 10 vuotta sitten. Olin todella innoissani, enkä olisi muuta halunnut tehdäkään. Nykyään en ehdi käydä lukemassa toisten blogeja, mikä on harmillista. Jään sen vuoksi ilman vuorovaikutusta toisten blogin pitäjien kanssa.

Blogiin kirjoittaminen on välillä kivireen vetämistä. Tai oikeastaan ei itse kirjoittaminen, tietokoneen ääressa istuminen ja kirjoittaminen on yhä mukavaa, samoin valokuvien valitseminen ja blogiin laittaminen. Mutta kun suunnittelen kirjoittavani blogia viikonloppuna, huomaan harmistuvani. Miusta tuntuu, ettei miulla ole enää mitään uutta sanottavaa, toistan koko ajan itseäni.

Piironki on ollut miulle todella tärkeä harrastus, enkä siitä nyt ihan vielä ole luopumassa. Mietin ja pohdin, mitä tulen tekemään. Miulla on muutama käsityö valokuvattuna. Niistä ainakin vielä kerron täällä. Olen myös miettinyt podcastaamista. Sitä ei tarvitsisi tehdä niin usein kuin tätä (tai kukas sen nyt niin määrää?), mutta osaisinko ja ehtisinkö editoida videot haluamaani muotoon? Huokaus.

lauantai 16. syyskuuta 2017

Karjalaista

Ravelryn muistiinpanojen mukaan olin aloittanut neulomaan Echoes from Karelia -sukkia heinäkuun 25.päivä. Olimme lähdössä viikon päästä Kolille lomailemaan ja halusin aloittaa mukavan matkaneuleen. Löysin piirongin kätköistä puolitoista kerää vyötteetöntä harmaata, vajaan kerän valkoista ja uuden kerän punaista sukkalankaa. Sain sukan hyvään alkuun ennen lähtöä, joten automatkalla sain ensimmäisen sukan melkein valmiiksi. Juuri ennen Kolia ensimmäinen kerä lankaa loppui. Kaivelin käsityöpussista toisen kerän esiin ja jatkoin neulomista. Samalla mietin, että illalla aloittaisin toisen sukan ja ehkäpä ehtisin jopa kuvaaman sukat Kolilla.
Sitten heräsin mietteistäni ihmettelemään, että miksi uusi lanka tuntui niin kummalliselta. Kauhukseni huomasin, että se ei ollutkaan samaa lankaa kuin ensimmäinen kerä. Väri oli tismalleen sama, mutta langan paksuus ei. Ensimmäinen kerä olikin nähtävästi Sisua ja toinen Hotsocksia. Miten näin voi käydä!! Miuta harmitti kovasti, sillä olimme juuri pysähtyneet Joensuussa, jossa olisi voinut käydä lankakaupassa.
Paluumatkalla sitten pysähdyimme, mutta vaaleanharmaata Sisua ei enää saa mistään, niinpä ostin muuta harmaata. Kotona purin sukan alun ja aloitin uudet. Vaihdoin valkoisen värin mustaan, koska valkoinen kuvio ei näkynyt kovin hyvin vaaleanharmaassa neuleessa. Sukat edistyivät hitaasti, sillä into oli hiipunut.
Kuvasin sukat pari viikkoa sitten Repoveden kansallispuistossa korkean kallion päällä. Takana näkyy Tervajärvi. Huomasin vasta nyt, ettei sukkien kuvaaminenkaan oikein mennyt putkeen, sillä hieno palmikkokuvio ei juurikaan näy kuvissa.
En saanut karjalaisiin sukkiin karjalaista maisemaa, mutta kauniin maiseman silti.

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Ottomaani



Lämpiminä kesäpäivinä istun mielelläni huvimajassa neulomassa ja kuuntelemassa äänikirjoja tai Ylen ykköstä. Pannumyssyn alla on teepannu ja tarjottimella jotain pientä naposteltavaa, näkkäriä tai ruisleipää. Viihdyn siellä tuntikausia. Nojatuoli on mukava ja jalat voi nostaa sen edessä olevalle ottomaanille. Koira juoksentelee vapaana pihalla ja tulee nukkumaan nojatuolin taakse väsyttyään.

Mietin ja suunnittelin pitkään, että virkkaisin ontelokuteesta nojatuoliin ja ottomaaniin päälliset. Ostimme ne molemmat kierrätyskeskuksesta ja ne olivat jo valmiiksi aika kulahtaneita. Kesäkuussa sitten vihdoin sain ostettua vyyhdin ontelokudetta. Lankakaupan myyjä ystävällisesti kertoi, että perinteinen kynäote on näin paksulla langalla raskas kädelle. Olisi parempi pitää koukkua kuin veistä, jolloin ranne ja käsi eivät rasitu niin helposti.

Mitään ohjetta miulla ei ollut. Päädyin virkkaamaan pylväitä ja virkkaamaan levennyksiä joka toisella kerroksella kunnes ottomaanin pyöreä osa olisi valmis. Sitten virkkasin lisäämättä korkeuden verran ja pohjassa vielä muutaman kerroksen kaventamalla, jotta päällinen asettuisi tiukasti ottomaanin päälle.

Virkkaaminen oli raskasta kädelle ja kun työ kasvoi, siitä tuli myös raskas pidellä sylissä. En virkannut kuin muutaman kerroksen kerrallaan. Onneksi kerroksia ei ollut paljoakaan, eikä virkkauskertoja ollut kovin montaa. Työ ei kuitenkaan valmistunut nopeasti, sillä en osannut arvioida langanmenekkiä. Jouduin odottamaan kaupunkireissua kaksi kertaa, jotta pääsin ostamaan lisää lankaa.

Ottomaanin päällinen onnistui hyvin. Lopputulos on juuri sellainen kuin olin haaveillutkin. Väri on myöskin onnistunut. Huvimajassa saa ollakin räikeän kesäistä. Ottomaanin tiedot löytyvät Ravelrystä.

Nojatuolin päällisen virkkaaminen jäin ensi kesään - tai sitä seuraavaan. Tajusin, että jos teen suunnitelmani mukaan, eli peitän koko nojatuolin pehmeän osan virkkaamalla, päällisestä tulee todella painava, enkä jaksa liikutella sitä virkatessani. Luultavasti virkkaan vain mattomaisen päällisen, joka peittää selkänojan ja istuinosan.



sunnuntai 27. elokuuta 2017

Wip valmistui!

Viimeisenä lomailtana kiipesimme vielä kerran Kolin vaaroille ihailemaan kaunista kesäiltaa ja kuvaamaan valmistunutta neuletta. Paha-Kolin kalliot tarjosivat hyvän alustan peitolle, joka oli vihdoinkin valmistunut.
Syksyllä 2012 Ravelryn Baker's Dozen-ryhmässä  alkoi peittopalavaihto, johon ilmoittauduin innolla mukaan. Osallistujat jaettiin 13 hengen ryhmiin. Tarkoituksena oli kuukausittain neuloa peiton pala, joka sitten lähetettiin yhdelle ryhmän jäsenelle niin, että vuorollaan jokainen sai 12 peittopalaa. Etukäteen sai kertoa väri- ja langanpaksuustoiveistaan toiveistaan yms.
Miun vuoro saada paloja oli kesäkuu eli ringin loppupäässä. En saanut 12 palaa, vaan muistaakseni 6. Ringin vetäjät tekivät parhaansa hätististelläkseen osallistujia, mutta en saanut kuin muutaman hätäisesti kyhätyn, väärän värisen palan. Sitten kutsuttiin ns enkelit apuun ja sain loput palat, mutta ne olivat virkattuja yksivärisiä isoäidinneliöitä. Olin todella pettynyt, sillä itse olin neulonut mahdollisimman kauniita paloja saajan toiveiden mukaan.
Sitten Jane Austen's Girls Swap- ryhmässä alkoi toisen tyyppinen peittopalavaihto, jossa osallistujat jaettiin 4 henkilön ryhmiin ja jokainen sai 3 palaa. Näitä vaihtoja oli useamman kerran. Ihan kaikkiin en ehtinyt osallistua, mutta sain todella kauniita paloja. Nyt miulla oli kasa peiton paloja, joista osa oli rumia virkattuja, vääränvärisiä neulottuja ja osa todella kauniita. Viimeisessä Jane Austen-ryhmän vaihdossa eräs osanottaja kertoi, että hän voisi käyttää sellaiset palat, jotka eivät päädy peittoon. Hän yhdistää ne hyväntekeväisyyspeitoiksi. Niinpä lähetin ne hänelle valtameren taa.
Miulta puuttui muutama pala, että saisin peiton valmiiksi. Päätin neuloa ne itse. Tähän kului muutama vuosi. Kesäloman alussa päätin neuloa viimeisen palan ja yhdistää palat vihdoinkin peitoksi. Kun olin saanut palat neulottua, huomasin, että nyt miulla olikin jo liikaa paloja! Sain heivattua yhden ruman vielä pois.
Loppujen lopuksi peitosta tuli mielestäni kaunis. Erityisen iloinen olen siitä, että se lopultakin valmistui. Miulla oli aina huono omatunto, kun törmasin palapinoon, enkä saanut aikaiseksi peiton viimeistelyä.
Nyt voin hyvillä mielein siirtyä seuraavaan peittoon. Kalevala-CAL odottaa! (Toivottavasti se valmistuu nopeamin...)
 Aurinko oli jo laskenut Kolin taakse, niin että Pielisen puoleiset rinteet jäivät varjoon. Oli aika siirtyä ihailemaan maisemia Akka-Kolille.
Peiton tiedot löytyvät täältä.  Varsinaisia ohjetietoja ei ole, sillä palat ovat tulleet ties mistä, enkä ole muistanut kirjata itseneulomieni palojen tietojakaan ylös.